Suolijärven säännöstelystä tehtiin videodokumentti

Lehtiniemen osakaskunnan puheenjohtaja Keimo Lehtiniemi on tehnyt videodokumentin Säännöstelty Suolijärvi, jossa kerrotaan Suolijärven säännöstelystä.

Lehtiniemi sanoo, että Suolijärvi on suomalaisen vesistörakentamisen koelaboratorio.

– Järveä on säännöstelty yli 70 vuotta. Jumiskon voimalaitos nykyisen Kemijärven kaupungin alueella kytkettiin valtakunnan sähköverkkoon tammikuussa 1954.

Posion puolella sijaitsevien Suolijärvien ja Sallan puoleisen Isojärven vedet liitettiin voimalaitoksen käyttövoimaksi muuttamalla veden kulkusuuntaa, rakentamalla pitkiä tunneleita ja pumppukanavia. Lopulta Pohjolan Voima sai aikaan 96 metrin putouskorkeuden Jumiskon voimalaitokselle.

– Se on edelleenkin vesivoimaloiden ennätys Suomessa. Säännöstely johti vuosikymmeniä jatkuneeseen oikeudenkäyntien ketjuun, jossa kiisteltiin vesivoiman alkuperäisestä omistajuudesta sekä paikallisten asukkaiden erilaisista korvauksista. Oikeudenkäynnit laantuivat vasta 1980-luvulla ajan valtakunnallisen mediahuomion jälkeen.

Lehtiniemen Säännöstelty Suolijärvi -videodokumentti kertoo, miten säännöstelyn kanssa on rannoilla opittu elämään. Dokumentti on 46 minuutin mittainen.

Linkki dokumenttiin (Youtube):

Samankaltaiset artikkelit

  • Kutsu yleiskokoukseen 2025

    Suolijärven kalatalousalueen yleiskokous pidetään seuraavasti: Paikka: Posio, Lomakeskus Himmerki, Himmerki 8, 97900 Posio Aika: Torstaina 24. huhtikuuta 2025 klo 12.00, Valtakirjojen tarkastus alkaa kello 11.30 Kalatalousalueen sääntö 5§: Yleiskokouksessa kokousedustajien tulee osoittaa puhe- ja äänivaltansa pöytäkirjanotteella tai valtakirjalla ja tarpeellisilla kiinteistön omistamista koskevilla asiakirjoilla. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Kokousmateriaalin on saatavilla 14.4.2025 lähtien verkkosivuilta https://www.suolijarvenkalatalousalue.fi….

  • Kalatalouden Keskusliiton luotsaama vesialueiden omistuksen yhdistämishanke

    Maassamme on viime vuosina toteutettu useita isoja ja menestyksekkäitä osakaskuntien yhdistämishankkeita. Saatujen erinomaisten tulosten ja kokemusten perusteella on havaittu, että osakaskuntien yhdistämisiä on tarpeen toteuttaa Suomessa laajemminkin. Kalatalouden Keskusliiton uusi helmikuussa käynnistynyt hanke selvittää vesialueiden omistusrakenteiden kehittämis- ja yhdistämistarpeita valtakunnallisesti Suomessa. Suomessa on noin 20 000 yhteisen vesialueen osakaskuntaa, joiden yhteispinta-ala on 3,9 miljoonaa hehtaaria….

  • Lue raportti Suolijärvien kalastuksesta

    Kalastustiedustelu on osa säännöstelijälle määrättyä kalanhoidon tarkkailuvelvoitetta. Sivun alla olevassa raportissa esitetään Posion Suolijärvien kalastustiedustelun tulokset vuoden 2024 kalastuksesta. Suolijärvien kalastustiedustelualue kattoi Ylä-Suolijärven (pinta-ala 3 217 ha), Ala-Suolijärven (pinta-ala 6 053 ha) sekä muina järvialueina Isojärven (pinta-ala 477 ha), Nolimon /Oivanjärven (pinta-ala 378 ha), Niemijärven (pinta-ala 344 ha) sekä Irni-/Vierusjärven (pinta-ala 403 ha). Tiedustelualueen järvien…

  • Suolijärven yleiskokous 2024 pidetään Posion Himmerkissä 14.5.

    KOKOUSKUTSU: Suolijärven kalatalousalueen yleiskokous 2024 PAIKKA: Posio, Lomakeskus Himmerki, Himmerki 8, 97900 Posio AIKA: tiistaina 14.5.2024 klo 13.00, Valtakirjojen tarkastus alkaa kello 12.30. Kalatalousalueen sääntö 5§: Yleiskokouksessa kokousedustajien tulee osoittaa puhe- ja äänivaltansa pöytäkirjanotteella tai valtakirjalla ja tarpeellisilla kiinteistön omistamista koskevilla asiakirjoilla. Kokousmateriaalin löytyy 3.5.2024 lähtien kalatalousalueen verkkosivuilta. Kalatalousalueen kokouksen pöytäkirja oikaisuvaatimusosoituksineen on nähtävillä 28.5.–…

  • Kalastuspäivä innosti lapset kalaan Posiolla

    Suolijärven kalatalousalue järjesti syyskuussa Posiolla Lasten kalastuspäivän Sairaalanrannassa. Tapahtumaan osallistuivat pienet 1–5-vuotiaat päiväkotilaiset Posion päiväkodista ja 0-2-luokkalaiset koululaiset Posion alakoulusta. Kalastuspäivässä mukana olivat myös Lapin Kalatalouskeskus ry ja Posion kalamiehet sekä muikunpaistaja. Päivän ohjelma räätälöitiin pienille kalastaja-aluille sopiviksi. Lapset pääsivät pienissä ryhmissä kokeilemaan onkimista. Posionjärvestä nousi pieniä ahvenia, jotka innostivat kalastamaan lisää. Lapin Kalatalouskeskus kannusti…

  • Yleiskokouksen 2025 pöytäkirja liitteineen on nähtävillä

    Suolijärven kalatalousalue piti vuoden 2025 sääntömääräisen yleiskokouksensa torstaina 24. huhtikuuta Posion Himmerkissä. Kokouksessa valittiin hallituksen jäsenet erovuoroisten jäsenten tilalle. Erovuoroiset Eero Hartikainen, Ari Takapuro ja Tarmo Tiihonen valittiin jatkamaan hallituksessa toimikaudella 2025–2028. Puheenjohtajaksi valittiin Juhani Veijonaho ja varapuheenjohtajaksi Keimo Lehtiniemi. Allekirjoitettu kokouspöytäkirja ja sen liitteet ovat luettavissa alta: Yleiskokouksen 2025 pöytäkirja Kokousedustajat Oikaisuvaatimusosoitus Vuosikertomus 2024…