Ala-Suolijärven hoitokalastus on osa kalanhoitovelvoitetta

Hoitokalastusta pohjoisen Suomen vesillä tekevät lestijärveläiset Aulis ja Petteri Kiiskilä ovat järvillä viikkokausia loppukesän ja syksyn aikana. Posion Ala-Suolijärvellä he nuottasivat elokuun helteellä muun muassa neulamuikkua saaliiksi saaden.

Aulis ja Petteri Kiiskilä tekivät elokuulla hoitokalastusta Ala-Suolijärvellä. Viimeisiä helteitä vietiin, kun Kiiskilät työnsivät tukevan kalastusveneensä Ala-Suolijärven veteen ja suuntasivat kulkunsa kohti järvellä olevaa nuottalauttaa. Veneen saavuttua lautalle, siirtyvät Petteri ja päivän apurina oleva konkarikalastaja Jouko Lampela sille.

Lautan irrotettava toinen puolisko kiinnitetään veneeseen ja Aulis lähtee liikkeelle tehtävänään etsiä kalaparvia viistokaikuluotaimen avulla.

”Tällä näkee pienemmätkin kalat, kun se luotaa sivulle päin”, Aulis kertoo. Lautalla Petteri luotaa myös kaloja.

Puolen tunnin ajelun ja luotauksen jälkeen Aulis siirtyy takaisin lautan viereen. Seuraa neuvottelu siitä, josko jo kokeillaan laittaa nuotta vetämään.

”Järvi on kivikkoinen. Joka paikkaa ei pysty luotaamaan kunnolla. Talvinuottaa ei tällä järvellä vedetä”, Aulis tuumaa.

Aulis Kiiskilä on ollut kalastaja 31 vuotta. Auliksen poika Petteri aloitti samoissa töissä toissasyksynä. Veri veti vesille, eikä Aulis ole siitä ollut harmissaan. Aulis ja Petteri tekevät hoitokalastuksen parissa pitkiä työkeikkoja, jolloin he ovat viikkokausia reissun päällä.

Viime vuonna he olivat seitsemän viikkoa yhtä soittoa poissa kotoa. Tänä syksynä he aikoivat olla pohjoisessa lokakuun alkupuolelle saakka.

”Ranualla, Rovaniemellä, Muoniossa ja Kolarissakin”, Aulis luettelee, minne Kiiskilät on Lapissa tilattu hoitokalastamaan. Yhdessä he ovat hoitokalastaneet niin etelässä kuin pohjoisessa.

Aulis on Lapissa kalataloustoimijoille tuttu, ja onpahan käynyt kalastamassa myös Ruotsissa, Norjassa ja Virossa.

”Petteri on nykyisin se varsinainen tekijä, minä olen jo kalastusrenkinä”.

Ala-Suolijärvellä tapahtunut aamupäivän nuottaus antoi Kiiskilöille saaliiksi muutaman saavillisen pikkukalaa. Vaatimattoman saaliin vuoksi he päättivät laittaa nuotan järveen toistamiseen saman päivän aikana.

Kiiskilöiden toteuttama hoitokalastus on osa Suojärvien säännöstelyyn liittyvää kalahoitovelvoitetta. Ala-Suolijärvellä tehdyllä hoitokalastuksilla on pyydetty lähinnä ylitiheää siikakantaa sekä vähempiarvoisia lajeja.

Kalakantanäytetutkimuksissa on jo vuonna 2009 havaittu, että Ala-Suolijärven siiat kärsivät haukimatoloisista, jonka vuoksi siian istutusvelvoitteet on korvattu hoitokalastuksella sekä järvitaimenen ja harjuksen istutuksilla.
Velvoitetarkkailun tulosten mukaan siikaistutusten lakkauttamisella ja hoitokalastuksilla ei silti ole ollut toivottua vaikutusta siikoja vaivaavan haukimadon esiintymisen.

Teksti ja kuvat: Auni Vääräniemi